Ajankohtaista

Tutustu työntekijöihimme: Esa Kohonen, Varaosamyynnin ammattilainen

4.2.2020
Esa ”Enzo” Kohosen työura Marakonilla on ollut kunnioitettavan pitkä. Hän aloitti yrityksen palveluksessa yli 30 vuotta sitten, kun yritys oli...

Salpauksen esimieskoulutuksista tukea koko organisaatioon

9.1.2020
Marakon Group tekee aktiivista yhteistyötä lahtelaisen Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Esimiehille suunnattujen koulutusten lähtökohtana on, että ne hyödyttävät koko organisaatiota.

Tutustu työntekijöihimme: Pedro Bejarano, Myyntipäällikkö

11.12.2019
Pedro Bejarano aloitti Marakonilla vuonna 2017 ja työskentelee tällä hetkellä yrityksessä myyntipäällikkönä. Tullessaan Marakoniin hänellä oli jo kokemusta myyntityöstä, minkä lisäksi hän oli toiminut myös yksityisyrittäjänä omissa

Marakonin sopimushuoltokumppaneiden verkosto laajenee

12.6.2019
Marakonin Suomen kattava sopimushuoltopisteiden verkosto kasvoi toukokuussa kahdella uudella partnerilla. Uusina valtuutettuina sopimushuoltopisteinä aloittivat Heavy-Sepät Oy Tampereella sekä Konehuolto Oikarinen...

Marakonin vasarahuolto palkittiin Rammer Service Excellence -sertifikaatilla

15.5.2019
Marakon palkittiin huhtikuun 2019 lopulla Rammer -huipputekijä sertifikaatilla. Tunnustus luovutetiin Marakonille Sandvik Mining and Construction Oy, Lahden Rammer-vasaratehtaan toimesta.